Jo vuosisatojen ajan suomalaiset ovat rakentaneet järvien rannoille, joten ei ole mikään ihme, että edelleen suomalaiset haluavat viettää aikaansa järvien tuntumassa.

Järvellä pääsee harrastamaan monenlaisia lajeja ja viime vuosina ollaan nähty myös uusia tulokkaita. Perinteisen veneilyn ja melonnan lisäksi järvelle pääsee esimerkiksi suppailemaan. Suppailu on nostanut suosiotaan viime vuosien aikana, ja siitä on tullut todella hittilaji.

Erilaisia lajeja

Vesi ja järvimaisemat antavat loistavat puitteet erilaisille aktiviteeteille. Vesi on aina houkutellut ihmisiä niin urheiluun kuin vapaa-ajan viettoonkin. Millaisia eri lajeja järvien rannoilla voidaan sitten harrastaa?

Melonta on yksi perinteisistä lajeista. Liikunnan lisäksi veden päällä liikuttaessa järvimaisemista päästään nauttimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Melontamahdollisuuksia on suomalaisten järvien rannoilla runsaasti ympäri Suomen. Rohkeimmat lähtevät suurilla järvialueilla, kuten Saimaalla ja Päijänteellä jopa päivien mittaisille melontareissuille. Melomaan voi lähteä joko itsekseen tai oppaan avustuksella tutustumaan melonnan saloihin.

Suppaus on lajina melko tuore verrattuna perinteisiin vesiaktiviteetteihin. Sup-lautoja ollaan viime vuosien aikana nähty yhä enemmän, ja laji on kasvattanut suosiotaan nopeasti. Sup-lautojen vuokraus pisteitä löytyy monien vesistöjen varsilta, ja laji on loistava tapa viettää aikaa järvellä samalla, kun voidaan nauttia maisemista ja raikkaasta ilmasta.

Patikointi ja pyöräily ovat myös suosittuja lajeja, joita voidaan niin ikään harrastaa järvien tuntumassa. Järvien varsilla on runsaasti reittejä niin pyöräilijöille kuin patikoijille. Patikoida voi periaatteessa ympäri vuoden mutta esimerkiksi syksy on patikoijien kulta-aikaa kesän ja kevään lisäksi.

Syksyn alkaessa ja siirryttäessä kohti talvikautta lajit alkavat pikku hiljaa muuttua. Melonta ja suppaus voivat jatkua myöhäänkin syksyyn, mutta viimeistään talven tullessa lajit vaihtuvat toisiin. Talvella järvellä pääsee niin hiihtämään kuin luistelemaan järven päällä. Myös avantouinti houkuttelee ihmisiä, vaikka varsinainen urheiluharrastus tässä ei olekaan kyseessä.

Järvellä pääsee urheilemaan monenlaisen apuvälineen turvin, kanootista ja sup-laudasta vesisuksiin. Myös ihan perinteinen uinti on edelleen ihmisten suosiossa ja moni mökkiläinen ottaa kesällä kaiken irti omasta mökkirannastaan Suomen lyhyen kesän aikana raikkaasta järvivedestä nauttien. Järviä arvostetaan nykyään yhä enemmän ja myös niiden kunnosta halutaan huolehtia, jotta tulevaisuudessakin päästään nauttimaan vesiaktiviteeteista.