Mökkeilemään Järvi-Suomeen

Mikäli aikoo lähteä mökkeilemään Järvi-Suomeen ilman, että omistaa mökkiä, kannattaa olla ajoissa liikenteessä mökkien vuokraamisessa. Esimerkiksi syysloman mökit menevät helposti jo elokuun lopulla. Varsinkin jos haluaa mökin hyvillä varusteilla, kannattaa mökin etsintään lähteä hyvissä ajoin.

Mökkeilyä ja saunakulttuuria

Järvi-Suomi on monen mökkeilijän suosikkialuetta. Alueella on jopa 200000 mökkiä. Mökkikulttuuri on ollut suomalaisten sydämissä jo vuosisatojen ajan, eikä sen suosio näytä hiipuvan. Edelleen lomalla ja viikonloppuisin lähdetään mökille viettämään vapaa-aikaa järven rantaan, luonnosta ja saunomisesta nauttien. Moni haluaa mökin rauhaan täydelliseen hiljaisuuteen. Sellaisessa ympäristössä lepää niin keho kuin mielikin.

Suomessa suurin piirtein joka viidennellä taloudella on omistuksessaan mökki. Monet perheet ja pariskunnat myös vuokraavat mökkejä usein eri vuodenaikoina. Kaikki eivät välttämättä halua olla mökistä vastuussa ympäri vuoden, joten vuokraaminen on oiva vaihtoehto mökkeilyyn. Suomessa on lomamökeille ja asunnoille hyvä tarjonta. Jokaisella on siis mahdollisuus päästä kokemaan mökkeilyn rauha ja taika.

Tärkeä osa suomalaisuutta

Mökkikulttuuri on osa suomalaista elämäntyyliä, ja siihen kuuluu oleellisena osana myös järvi ja sauna. Moni mökki sijaitsee järvenrannalla ja lähes jokaisesta mökistä löytyy sauna.

Sauna on tunnettu maailmalla suomalaisena kulttuuriperintönä. Mikä voisi olla sen parempaa kuin päästä saunaan rankan päivän jälkeen ja parhaassa tapauksessa pulahtaa vielä järveen uimaan. Suomalaisessa järvessä on jotain hyvin erikoislaatuista, jolle on vaikeaa löytää vertaansa. Suomen puhdas vesi ja upea luonto järven ympärillä ovat monelle ikimuistoisia kokemuksia.

Mikäli mielit seuraavalla lomalla mökin ääreen, kannattaa katsastaa tarjonta. Parhaassa tapauksessa mökkilomalta saa aidon suomalaisen kokemuksen perinteisissä järvimaisemissa. Järven rannalla saattaa joskus olla myös epämiellyttäviä vieraita. Onneksi hyttysaika on kuitenkin tältä vuodelta ohi. Viimeisenä kesänä hyttysiä oli kuitenkin aiempaa vähemmän. Pitkään jatkunut helle aalto hävitti suurimman osan hyttysistä ja syksyn tullen

hyttysen puremat alkavat helpottaa monen mökkiläisen iloksi. Syksyn tullen mökillä pääsee nauttimaan viilenevistä illoista ja voikin olla mukavaa käpertyä takan ääreen kädessään mukillinen kuumaa joutavaa. Mökkeillä voi ympäri vuoden ja suomalaiset käyttävät mökkejään ahkerasti myös talvella.

Add Comment