Moottorikulkuvälineet Suomen järvillä

Moni haluaa järven ääreen nimenomaan nauttimaan luonnon rauhasta. Siksi aika monella järvellä moottorilla varustetuiden kulkuvälineiden käyttöä on rajoitettu tai jopa kokonaan kielletty. Varsinkin pienillä järvillä ei välttämättä juurikaan saa käyttää vesikulkuneuvoja, vaatimatonta soutuvenettä ja pientä moottoria lukuun ottamatta. Rajoituksista päättää aina paikallinen ELY-keskus.

Rajoituksia tehdään esimerkiksi ympäristön suojelemiseksi. Moottorilla kulkeminen järvellä tietyillä alueilla voi vaikuttaa moneen seikkaan. Yksi suurin syy moottorien käytön rajoittamiseen on yleinen virkistyskäyttö. Järvet halutaan siis pitää mahdollisimman rauhallisina ja antaa ihmisille mahdollisuus nauttia järvestä ilman isoa liikennettä. Järvien luonnon puistoissa esimerkiksi Saimaalla ja Päijänteellä on alueita, joille ei pääse ollenkaan moottoroidulla veneellä. Paras tapa tutustua tällaisiin maisemiin on kanootti, joka on myös todella ekologinen tapa tehdä matkaa veden päällä.

Ympäristön suojelu mökkirauhan lisäksi on vakava asia, ja se on noussut keskustelun aiheeksi viime vuosina yhä enenevissä määrin.

Suomalaiset vaalivat järviään

Suomalaiset pitävät järviään suuressa arvossa. Siksi keskustelu moottorien käytöstä saattaa joskus ottaa hyvinkin vakavan sävyn. Pienillä vesillä ja järvillä moottorin käytön kiellot ja rajoitukset ymmärtää täysin, vaikka moni saattaakin toivoa pääsevänsä järvellään liikkeelle myös moottorilla. Mökkirauha ja hiljaisuuden säilyttäminen ovat usein kuitenkin avainasemassa, ja se on usein lopulta kaikkien etu.

Isoilla vesillä moottorinkäyttö on kuitenkin välttämätöntä, sillä etäisyydet ovat pitkiä. Tällöin on kyse tasapainosta: järveä ei saa saastuttaa liikaa ja tietyt alueet tulee voida pitää rauhoitettuina. Myös joitakin eläinlajeja saatetaan suojella. Usein esimerkiksi kalastusverkot saattavat olla suurempi uhka esimerkiksi Saimaan norpalle kuin moottoriveneet.

Suomalaiset ovat kuitenkin viime vuosina olleet huolissaan erilaisista projekteista järvien läheisyydessä. Se saa aikaan huolta ja pelon siitä, että vastaavanlaisia tapauksia voisi sattua muuallakin. Esimerkiksi

jätevesiä koskevat keskustelut ovat herättäneet huolta.

Olemme siis varmasti heränneet siihen, että meidän on tulevaisuudessa vaalittava sitä, mitä meillä on. Järvemme ovat kuin kansallisaarre, eikä ole aivan sama, mitä niiden parissa tekee. Järvi on monelle suomalaiselle rakas paikka, ja se kuvaa saunan ohella suomalaisuuden ydintä. Pidetään järvistämme huolta!

Add Comment